< Takaisin blogiin

12/02/2019

Google Ads -mainonnan maantieteellinen kohdennus

google ads mainonnan maantieteellinen kohdennus

Google Ads -mainonta on mahdollista kohdentaa näkymään tarkasti tietyissä maantieteellisissä sijainneissa, mutta läheskään kaikki mainostajat eivät tunne maantieteelliseen kohdennukseen liittyviä mahdollisuuksia.

Uutta kampanjaa pystytettäessä Google Ads tarjoaa oletusarvoisesti sijainniksi Suomea. Jos mainostajana on esimerkiksi paikallinen tai kansainvälinen yritys, niin silloin on syytä valita ”Enter another location” ja lisätä kaikki halutut sijainnit.

Google Ads maantieteellinen kohdennus

Olemme huomanneet, että valitettavan monelta mainostajalta jää kokonaan huomaamatta ”Location options” -nimellä kulkeva pieni alasvetovalikko ja tässä piileekin katala sudenkuoppa.

Google Ads nimittäin tarjoaa oletusarvoisesti asetuksia, joissa kohdennus on tehty henkilöille, jotka osoittavat kiinnostusta valittua sijaintia kohtaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mainokset voivat näkyä muuallakin kuin juuri valitussa sijainnissa.

Esimerkiksi pienen paikallisen yrityksen mainokset voivat näkyä valitun sijainnin lisäksi myös muilla paikkakunnilla ja jopa ulkomailla, jos Googlen oletusasetuksia ei ymmärretä muuttaa.

Jos mainostaja haluaa varmistaa, että mainokset näkyvät vain ja ainoastaan valituissa sijainneissa, niin location options asetuksiksi kannattaa valita:

  • Target: People in your targeted locations
  • Exclude: People in your excluded locations
location options

Sijainteja saadaan helposti lisättyä tai poissuljettua etsimällä haluttu sijainti käyttämällä hakua.

Voit käyttää haussa seuraavia tekijöitä:

  • Maa
  • Kaupunki
  • Alue
  • Postinumero
kohdennuksen valinta

Tietyn sijainnin lisäksi kohdennukseksi on mahdollista valita sädekohdistaminen, jolloin mainostaja voi asettaa mainokset näkymään esimerkiksi 20 kilometrin säteellä postinumerosta 00100 Helsinki.

säteittäinen kohdentaminen

Mainonnan optimointi maantieteellisen kohdennusten perusteella

Jos mainostaja mainostaa useammalla kuin yhdellä paikkakunnalla ja konversioseuranta on käytössä, niin mainonnan tuloksia on mahdollista tarkastella maantieteellisesti.

Esimerkiksi koko Suomen alueella toimiva yritys voi tarkastella paikkakuntakohtaisia tuloksia avaamalla mainostililtä ”Geographic report” -raportin.

Tarkasteluajankohdaksi kannattaa valita riittävän pitkä ajanjakso, jotta tulokset olisivat mahdollisimman luotettavia.

Kun analytiikassa alkaa näkyä selviä eroja eri maantieteellisten kohdennusten tehokkuuksista, niin siinä vaiheessa mainontaa voidaan optimoida, jotta jokaiselle mainontaan sijoitetulle eurolle saataisiin mahdollisimman hyvä tuotto.

Mainonnan optimointi maantieteellisen kohdennuksen perusteella

Hintatarjouksen muokkaukset ovat usein paras tapa optimoida mainontaa eri maantieteellisiin sijainteihin. Hintatarjouksen muokkauksilla voidaan valitun sijainnin hintatarjoukselle asettaa miinuskerroin tai pluskerroin.

Hintatarjousten muokkausten avulla on tarkoitus optimoida mainontaa siten, että konversiohinta ei nousisi missään sijainnissa liian korkeaksi.

Joskus voi olla paikallaan myös erottaa parhaiten toimivia sijainteja kokonaan omiksi kampanjoiksi, jolloin voidaan varmistaa, että parhaista sijainneista saadaan varmasti kaikki irti.

Tarvitsetko apua Google Adsin kanssa?

Me LumoLinkilla toteutamme Google Ads -mainontaa kaiken kokoisille yrityksille lukuisilla eri toimialoilla. Keskitymme tulosten saavuttamiseen ja kehitämme mainontaa dataan ja analytiikkaan perustuen. Ota yhteyttä!

Oletko hankkimassa yrityksellesi kotisivuja?

Keräsimme tärkeimmät asiat, joita kannattaa ottaa huomioon uusia sivuja hankkiessa. Voit itse peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.

Tilaa uutiskirjeemme ja saat kotisivujen ostajan oppaan ilmaiseksi