17/04/2018
Lataa diat omalle koneelle (PDF)
Ensimmäinen webinaari pidettiin keskiviikkona 9.5.2018 kello 09:00-10:00. Webinaari keräsi mukavasti osallistujia, josta olemme todella kiitollisia! Kerroimme Googlen hakualgoritmiin tekemistä muutoksista ja siitä, miten ne huomioiden on mahdollista parantaa oman sivuston hakukonenäkyvyyttä. Kävimme uudet algoritmimuutokset kattavasti läpi.
Perehdyimme siihen, mikä on AMP ja miten sen avulla voidaan parantaa käyttäjäkokemusta mobiilissa. Itse asiassa LumoLinkin blogissa on jo aiemmin käsitelty Googlen AMP-projektia sekä kyseisen tekniikan käyttämistä ja hyödyntämistä.
Osana webinaaria otimme esille myös Mobile-First Indexing Rollout eli se, miten Google on muuttanut mobiilihakualgoritmiään ja millä tavalla se vaikuttaa sivustoihin. Webinaarissa siis pohdittiin, miten Google kohtelee erilaisia sivustoja ja suosiiko se tietyissä tilanteissa mobiilioptimoituja, responsiivisia sivustoja vai mistä oikein on kyse.
Kerroimme myös Googlen Knowledge Graphista, jolla on mahdollista saada lisää näkyvyyttä ja sen vaikutuksista tulevaisuudessa. Tässä yhteydessä huomioidaan niin sanottu ”schema markup”, koska sen käyttäminen on ensiarvoisen tärkeää. Tarjolla on hyvin ajankohtaista tietoa, sillä nykyään Google yhdistää hakuun liittyvät asiat suuriksi kokonaisuuksiksi ja pystyy näin tarjoamaan huomattavaa lisäarvoa. Kun käyttäjä tekee haun sanoilla ”Abraham Lincoln”, osaa Google yhdistää hakutulokset ja Abraham Lincolniin liittyvät asiat kattavaksi infopaketiksi. Toisin sanoen Google ei ainoastaan hae hakusanoja sisältäviä sivuja vaan se tarjoaa runsaasti lisätietoja hakuun liittyen.
Järjestyksessään toinen LumoLink webinaari pidetään 23.5.2018 klo 9.00. Aiheena on tuolloin Pinterest-mainonta. Lue lisää tulevasta webinaarista tai rekisteröidy heti mukaan!
Joka toinen viikko haluamme järjestää webinaarin, joka on kestoltaan melko lyhyt – enintään 60 minuuttia – ja se käsittelee ainoastaan yhtä asiaa. Sähköisen markkinoinnin ”pelikenttä” on jatkuvassa murroksessa ja tästä johtuen jopa sähköisen markkinoinnin asiantuntijoiden on erittäin vaikeaa – perinteisen markkinoinnin väestä puhumattakaan – olla ajan hermolla kaikista muutoksista. On otettava huomioon hakukoneoptimointi, sosiaalinen media, tekniset muutokset, Googlen algoritmimuutokset ja lainsäädäntö. Varsinkin kun toukokuussa 2018 voimaan astuu EU:n uusi tietosuojalaki GDPR (General Data Projection Regulation) ja se aiheuttaa muutoksia, on tarkkaan tiedettävä, miten markkinointitoimintaa säädellään lakien ja lainsäädännön kautta.
Kerran kahdessa viikossa henkilö, joka on kiinnostunut sähköisestä markkinoinnista, voi liittyä webinaariin ja oppia aidosti jotakin uutta. Emme perinteiseen tapaan vain kalvoshown myötä tyydy kertomaan, että tällainen ja tällainen asia on olemassa tai että tällainen muutos on piakkoin tulossa ja ostamalla tällaisen palvelun siihen voi jo etukäteen varautua. Tällaisia webinaareja on jo todella paljon – toisin kuin webinaareja, joissa oikeasti oppii jotain. Opettavaiset webinaarit ovat yleensä maksullisia tai sitten niitä ei yksinkertaisesti ole tietystä aihepiiristä tarjolla.
Vain harvat jakavat sisältöä ja opettavat ihmisiä tekemään mainontaa itse, mutta meillä LumoLinkillä tavoitteena on tehdä juurikin niin. Haluamme antaa käytännöllistä tietoa ihmisille, joiden tehtäviin kuuluu joko tehdä sähköistä mainontaa itse tai vaihtoehtoisesti olla päättämässä siitä, mitä digimarkkinoinnin palveluita ostetaan tai tilataan alihankkijoilta ja millaisia asioita tulisi tehdä. Webinaarit antavat tietoa mahdollisuuksista ja sitä kautta rahanarvoisia vinkkejä hankinnoista päättäville, Facebook-mainoksia itse tekeville tai yksinyrittäjille, jotka pyörittävät yrityksiään, palvelevat asiakkaitaan ja kaiken lisäksi pitkälti itse tekevät sähköistä markkinointia.
Jokainen järjestämämme webinaari on konseptiltaan hyvin yksinkertainen. Aluksi on 15-30 minuuttia teoriaa, jolloin asia käydään läpi perusteellisesti ja samalla varmistetaan osallistujien ymmärtävän asia teoriassa, vaikka se olisikin heille entuudestaan tuntematon ja outo. Webinaarin toisella puoliskolla 15-30 minuutin ajan käytännössä katsotaan, miten käsiteltävänä oleva asia käytännössä onnistuu, miten sitä tulee tehdä, miten se toimii, millä tavalla tuloksia on mahdollista nähdä, mihin se vaikuttaa ja miten se käytännössä tehdään.
Oletetaan, että on kyse jostakin uudesta Googlen hakukoneoptimointiin liittyvästä muutoksesta. Tällöin käydään läpi, miten nettisivusta voidaan nähdä, onko asia otettu huomioon vai ei ja jos ei ole, niin katsotaan asian korjaaminen käytännössä. Webinaari on verkossa tapahtuva interaktiivinen luento, joten ihmisten osallistuminen keskusteluun ja kysymysten kysyminen ovat tärkeällä sijalla, sillä ne edesauttavat oppimista mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Webinaarien konsepti on selkeä, hyvin yksinkertainen. Jokaisessa webinaarissa on vain yksi ajankohtainen, relevantti aihe. Kesto on enintään tunti, mutta kesto pyritään pitämään 45 minuutissa, jos se suinkin on mahdollista. Ensimmäinen puolisko (15-30 minuuttia) on teoriaa. Seuraavat 15-30 minuuttia ovat käytäntöä ja asian läpikäyntiä käytännössä. Lopuksi 5-15 minuuttia on varattu kysymyksille.
Webinaarin tavoitteena on tarjota yksinkertainen ja tehokas mahdollisuus pysyä ajan tasalla siitä, mitä tapahtuu digimarkkinointimaailmassa. Webinaariin liittymällä ja sen kuuntelemalla oppii kulloinkin käsiteltävästä yhdestä aiheesta ja voi ottaa opit hyötykäyttöön omassa yrityksessä. Opitusta tiedosta on aitoa hyötyä itselle ja yritykselle. Juuri tämä on tavoite ja siksi webinaareja on joka toinen viikko, käsittelyssä on vain yksi asia ja käytäntöä on runsaasti. Webinaarit tarjoavat helpon tavan löytää tietoa ajankohtaisista asioista ja samalla myös mahdollisuuden kysyä lisätietoja.
Olemme päätyneet siihen, että pidämme webinaarit joka toinen keskiviikkoaamu kello 09:00-10:00. Mikäli tällainen aamuaika keskellä viikkoa ei ole paras mahdollinen ajankohta, toivomme saavamme asiasta palautetta ja ehdotuksia paremmista ajankohdista. Myös kaikki muu palaute webinaareihin liittyen otetaan vastaan erittäin mielellään, sillä näin voimme kehittää webinaarejamme ja löytää lisää mielenkiintoisia aiheita.
Webinaareihimme ilmoittautuminen käy helposti ilmoittautumislomakkeella ja webinaariin osallistuminen ei edellytä webinaariohjelmiston asennusta. Webinaariin osallistutaan selaimella (paras vaihtoehto on Google Chrome). Webinaariin liityttäessä annetaan omia tietoja, kuten nimi, minkä avulla ihmiset pystytään tunnistamaan chatissa. Itse webinaariin pääsee osallistumaan nettiselaimella klikkaamalla linkkiä, joka toimitetaan osallistujille ennen webinaarin alkua. Kesken kaiken webinaarista pois lähtevät pystyvät katsomaan webinaarin nauhoitettuna jälkikäteen. Mukaan rekisteröityneet saavat sähköpostiinsa linkin, josta voi nähdä nauhoituksen webinaarista.
Keräsimme tärkeimmät asiat, joita kannattaa ottaa huomioon uusia sivuja hankkiessa. Voit itse peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.
Tilaa uutiskirjeemme ja saat kotisivujen ostajan oppaan ilmaiseksi