23/12/2017
Kulunut vuosi oli erittäin mielenkiintoinen, jännittävä ja välillä kiireinenkin. Saimme uusia kansainvälisiä asiakkaita ja olemme olleet kehityksen kärjessä mitä tulee moderneihin staattisiin sivustoihin. Halusimme kiteyttää kuluneen vuoden tärkeimmät tapahtumat visuaalisesti ja teimme infograafin omaksi ja asiakkaidemme iloksi. Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme ja blogin seuraajia kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!
Infograafi on visuaalinen tapa viestiä. Infograafissa kuvien ja tekstin käyttö yhdistyy ja katsoja pystyy heti ensimmäisellä vilkaisulla sisäistämään enemmän informaatiota kuin pelkkää tekstiä lukemalla. Hyvä infograafi on saman aikaisesti selkeä, mutta myös visuaalisesti mielenkiinnon herättävä. Infograafin avulla pystytään kertomaan myös monimutkaisia ja laajoja asiakokonaisuuksia hämmästyttävän pienellä tekstimäärällä. Esimerkiksi meidän kuluneen vuoden kiteyttävä infograafi sisältää monenlaista tapahtumaa ja samojen asioiden kertominen pelkän tekstin avulla vaatisi paljon enemmän tekstisisältöä infograafiin verrattuna.
Tekemässämme infograafissa kuvaamme vuoden aikana tapahtuneita asioita. Erilaiset aikajana infograafit ovatkin yksi suosituimmista infograafien aiheista. Muita hyviä aiheita ja ideoita infograafeja varten ovat esimerkiksi tuotteen tai palvelun ominaisuuksista kertominen, erilaiset ohjeet ja manuaalit sekä ajankohtaisten aiheiden ja tutkimusten kuvaaminen.
Kiinnostaako infograafien hyödyntäminen yrityksesi markkinoinnin ja viestinnän tukena? Mikäli vastaat kyllä, niin ota yhteyttä ja katsotaan jos voisimme olla avuksi!
Keräsimme tärkeimmät asiat, joita kannattaa ottaa huomioon uusia sivuja hankkiessa. Voit itse peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.
Tilaa uutiskirjeemme ja saat kotisivujen ostajan oppaan ilmaiseksi