< Takaisin blogiin

09/06/2014

Onko webhotellin valinnalla väliä?

Tämän päivän aihe on ehkä monelle hieman tylsä: hosting. Ihmiset eivät käytä paljoakaan aikaa sen miettimiseen ja yleensä päätyvät halvimpaan vaihtoehtoon. Se on kuitenkin suuri virhe, jolla voi olla vakavia seurauksia erityisesti verkkokauppojen tapauksessa. Hosting mahdollistaa verkkosivustosi asettamisen koko maailman nähtäville ja usein myös toimii sähköpostisi palveluntarjoajana. Todellisuudessa hostingilla on valtaisa vaikutus liiketoimintaasi, ja sitä pitäisi käsitellä niin merkittävänä tekijänä kuin se on. Google on myöntänyt, että nopeus on yksi tekijä, jonka heidän hakukoneensa huomioi sivuston rankingia määrittäessään.

Googlen työkalun avulla näet, miten sivustosi käyttäytyy Googlen silmissä. (Tätä työkalua ei voi kehua liikaa!) Hostingin tarjoajasi infrastruktuurin sijainti vaikuttaa sivustosi latautumisnopeuteen, joka vaihtelee sen mukaan, missä käyttäjä sattuu olemaan. Hosting mahdollistaa myös lisäohjelmistojen asentamisen ja ajamisen sivustollasi. Sellaisia ovat esimerkiksi blogi, foorumi tai verkkokauppa.

Mistä ei kannata ostaa hostingia

Usein käy niin, että yritykset kuluttavat tuhansia euroja verkkosivustoon itseensä, mutta hostingin he ostavat joko suoraan verkkosivuston toteuttajalta tai halvimmasta paikasta, jonka sattuvat löytämään. Tarkastellaanpa molempia vaihtoehtoja ja katsotaan, minkä vuoksi kumpaankaan niistä ei kannata päätyä.

Tuttu ja turvallinen web-kehittäjäyritys

Verkkosivustosi suunnitteli luultavasti pieni kehittäjäyritys, joka teki loistavaa työtä kohtuulliseen hintaan. Hostingistakin yritys teki sinulle hyvän tarjouksen, joten miksi et ostaisi hostingia heiltä?

Koska se ei ole heidän ydinosaamistaan eivätkä he sen vuoksi pysty tekemään sitä kunnolla. He käyttävät hostingia passiivisena tulonlähteenä (missä sinänsä ei ole mitään väärää), mutta heillä ei ole resursseja sen tekemiseen riittävän hyvin. Hyvin usein verkkosuunnittelutoimistot hankkivat yhden palvelimen, jolle he laittavat kaikki asiakkaansa. Kaikki on hyvin, kunnes palvelin hajoaa. Kuvittele, että niin kävisi perjantaina, ja he pääsisivät tekemään asialle jotakin aikaisintaan seuraavana maanantaiaamuna. Koko sinä aikana et pystyisi lähettämään tai vastaanottamaan sähköpostia, ja jos sivustollasi on verkkokauppa, menetät käytännössä rahaa joka minuutti.

Toinen merkittävä puoli on tietoturva. Pienellä kehittäjäfirmalla ei ole pätevyyttä tai resursseja tehdä tietoturvasta prioriteettia. Tietoturvaan liittyy serverien päivittäminen, ohjelmistojen korjauspäivitykset, tietoliikenteen aktiivinen valvonta ja niin edelleen. Se on kokopäivätyötä, johon pienellä web-kehityspuodilla ei yksinkertaisesti ole varaa. Mitä tapahtuu, jos/kun sivustosi jostakin syystä kaatuu, ja sinun täytyy soittaa siitä jollekin kello 1 yöllä? Useimmiten se ei ole vaihtoehtona. Ainoa mahdollisuutesi on lähettää sähköpostia ja toivoa parasta. Asiakastuki on elintärkeää, ja sen tarjoaminen 24/7 maksaa paljon. Useimmiten pienet web-yritykset pystyvät tarjoamaan tukea vain virka-aikana.

Puhutaan lopuksi vielä varmuuskopioista. Kun kaikki leviää käsiin, sivusto pitäisi aina pystyä palauttamaan varmuuskopioista. Jälleen kerran pienen yrityksen ongelma on siinä, että heillä ei ole varaa sijoittaa riittävään varmuuskopioinfrastruktuuriin, joten he päätyvät jonkinlaiseen kotikutoiseen ratkaisuun, joka voi toimia tai olla toimimatta. Yksi poikkeus kuitenkin on. Kuten omakin kokemuksemme LumoLinkillä opetti, monet pienet yritykset ymmärtävät, ettei heillä ole varaa tarjota korkealaatuista hostingia sisäisesti. Siksipä monet ulkoistavat palvelun yrityksille, joilta se onnistuu.

Miksi ei vain ostaisi rajoittamatonta hostingia hintaan 2 € / kk?

Jos kirjoitat Google-hakuun “cheap hosting“, saat paljon tuloksia.

Hosting-yritykset ymmärtävät, että tietämättömät ostajat vertailevat palveluntarjoajia hinnan perusteella, ja siksipä he pyrkivätkin mahdollisimman alhaisiin hintoihin, jotta ostaisit heiltä. Jotta tarjous kuulostaisi vieläkin houkuttelevammalta, he lupaavat tarjota rajoittamatonta levytilaa ja siirtokaistaa vain muutamalla eurolla kuukaudessa.

Muistatko, kun vanhempasi sanoivat sinulle, että silloin, kun jokin näyttää liian hyvältä ollakseen totta, se luultavasti on? Valitan, mutta sama pätee tässä. Laadukkaan hostingin tarjoaminen on kallista. Silloin on tarjottava teknistä tukea kellon ympäri, ostaa laitteistoa, ostaa siirtokaistaa ja niin edelleen. Miten sitten nuo rajoittamatonta hostingia tarjoavat yritykset sen tekevät? No, ainakin he valehtelevat sinulle päin naamaa.

Kukaan tässä maailmassa ei pysty tarjoamaan rajoittamatonta hostingia. Ei edes Google, koska kustannukset lähentelisivät ääretöntä. Nämä yritykset yleensä ylimainostavat. Käytännössä se tarkoittaa, että he luottavat siihen, ettet käytä kovin paljoa tilaa, yrittävät tunkea mahdollisimman monta asiakasta samalle serverille ja toivovat parasta. Mitä enemmän heille tulee asiakkaita, sitä huonommaksi palvelun laatu muuttuu, ja jossakin vaiheessa asiakkaat alkavat lähteä etsiskelläkseen paremman hosting-tarjoajan.

Kuvittele, että olet ostamassa taloa ja kysyt kiinteistövälittäjältä: onko tässä talossa rajattomasti tilaa? Ymmärsit varmaankin pointin. Usein vielä tällaiset yritykset pyrkivät säästämään rahaa laiminlyömällä investointeja asiakastukeen, tietoturvaan ja varmuuskopiointiin, koska itse palvelu on alihinnoiteltu.

Miten valitaan hyvä hostingin tajoaja

Miten sitten valitaan hyvä hosting-palvelun tarjoaja? Aloitetaanpa sivustosi kävijöistä. Missä suurin osa heistä on? Jos Euroopassa, sitten on syytä valita eurooppalainen palveluntarjoaja. Jos Suomessa, suomalainen palveluntarjoaja on järkevin valinta. Palvelimen, jolla verkkosivustosi on, olisi syytä olla mahdollisimman lähellä suurinta osaa vierailijoista. Silloin sivusto latautuu heille nopeammin.

Toinen mielessä pidettävä tekijä on se, kuinka pitkään hosting-yritys on ollut toiminnassa. On aivan liian riskialtista lähteä uuden yrityksen mukaan, koska et voi mitenkään tietää, onko koko yritystä olemassa enää viiden vuoden kuluttua. Kun otat yhteyttä yritykseen, kysy heiltä, kuinka kauan he ovat olleet alalla. Tarkoituksesi on löytää joku, joka on tehnyt sitä jo yli viisi vuotta. Tuki on toinen asia, jota olisi syytä kysyä. Sen sijaan, että lähettäisit heille sähköpostia, soita heille ja kokeile, kuinka nopeasti he vastaavat. Kysy, tarjoavatko he 24/7-tukea puhelimitse vai sähköpostitse. Kysy myös, mikä heidän keskimääräinen vastausaikansa tukipyyntöihin on. Jos se on alle tunnin, kaikki on hyvin.

Kun valitset hostingin tarjoajaa, pidä huoli, että päädyt sellaiseen, joka keskittyy sataprosenttisesti hostingiin. Voisit kysyä heiltä myös, onko heillä omaa datakeskusta. Jos kyllä, silloin yritys on luultavasti tarpeeksi suuri ja tullut jäädäkseen. Se tarkoittaa myös, että he pystyvät ratkaisemaan ongelmia nopeammin, koska heillä on suora pääsy ydininfrastruktuuriinsa. Lisäksi kannattaa kysyä myös, miten he hoitavat varmuuskopioinnin. Koko verkkosivustosi, tietokantasi ja sähköpostisi pitäisi varmuuskopioida päivittäin (ellei jopa tunneittain), ja varmuuskopioita tulisi säilyttää eri koneella ja pitää tallessa vähintään kuukausi. Varmuuskopioiden tallentaminen eri koneelle (ja mieluusti eri sijaintiin) pitää varmuuskopiosi turvassa tietoturvapuutteiden, laitteistovian tai omien virheidesi varalta.

Palvelutasosopimus on sekin asia, jota sinun kannattaa kysyä hostingin tarjoajaltasi. SLA on sopimus sinun ja hostingin tarjoajasi välillä, ja siinä palveluntarjoaja takaa tietyn palvelutason kaikkina aikoina. Jos hostingin tarjoaja ei pysty toimittamaan sovittua palvelutasoa, hänelle tulee siitä seuraamuksia. SLA on hieno asia ja yleensä merkki siitä, että hostingin tarjoaja ottaa vakavasti sen, mitä on tekemässä, ja panostaa korkealaatuiseen infrastruktuuriin.

Kun olet valinnut muutamia yrityksiä vertailtavaksesi, etsi verkosta, mitä muut ovat sanoneet niistä. Tee Google-hakuja sellaisilla hakutermeillä kuin “[hosting-tarjoajan nimi] arvio” tai “[hosting-tarjoajan nimi] kokemuksia”. Etsi tuoreita arvioita. Viimeinen harkittava tekijä on hinta. Hyvä hosting-tarjoaja auttaa sinua valitsemaan palvelupaketin, joka sopii tarpeisiisi ja budjettiisi. Muista, että vaikka et voikaan saada laatuhostingia pennosilla, sinun ei silti tarvitse maksaa hostingista kohtuuttoman paljon.

Luultavasti saat kelvollisen hostingin noin 20–30 eurolla kuukaudessa (+ALV), ellei sinulla ole erityisen laaja sivusto tai poikkeuksellisia yksityiskohtaisia vaatimuksia. Kysy itseltäsi seuraavaa: kuinka paljon menetämme rahaa, jos sivustomme on nurin muutaman päivän? Hyvä nyrkkisääntö on, että mitä suurempi summa on, sitä enemmän hostingista kannattaa maksaa.

**Päivitys: **Luultavasti paras paikka hosting-arvioiden löytämiseen on
WebHostingTalk-foorumi.

Kiitoksia, isjhe, ehdotuksestasi.

Yhteenveto

Toivon, että olen onnistunut vakuuttamaan sinut siitä, että hosting on hyvin tärkeä asia. Kannattaa käyttää hieman aikaa korkealaatuisen hosting-tarjoajan valintaan, sillä se vaikuttaa liiketoimintaasi tulevinakin vuosina. Ketä käytät palveluntarjoajanasi ja miksi? Kerro meille kommenteissa!

Oletko hankkimassa yrityksellesi kotisivuja?

Keräsimme tärkeimmät asiat, joita kannattaa ottaa huomioon uusia sivuja hankkiessa. Voit itse peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.

Tilaa uutiskirjeemme ja saat kotisivujen ostajan oppaan ilmaiseksi