27/11/2018
Nykyään ihmiset omistavat enemmän tavaraa kuin koskaan. Niin paljon, etteivät he välttämättä itsekään tiedä, mitä he tarkalleen omistavat. Kuluttajien helpotukseksi vuonna 2011 perustettu Snupps-sovellus auttaa henkilökohtaisen inventaarion tekemisessä. Sovellukseen otetaan kuva jokaisesta inventaarioon lisättävästä tavarasta ja sen voi siirtää virtuaalihyllystä toiseen. Esimerkiksi vaateinventaariota tehdessä otetaan kuvat kaikista vaatteista ja lisätään ne virtuaalihyllyyn nimeltä vaatteet. Saman voi tehdä kengille, laukuille, kelloille tai mille tahansa omistamillesi tavaroille. Jos Snuppsin käyttäjä lähtisi esimerkiksi matkalle, mukaan otetut tavarat voi siirtää Vaatteet-hyllystä Matkatavarat-hyllylle.
Style-hakusanaa käyttäessä voi löytää inspiraatiota omaan vaatekaappiinsa tai muiden käyttäjien myymiä vaatteita.
Sovellus on saanut jalansijaa varsinkin Yhdysvalloissa, missä sillä on yli 30 miljoonaa käyttäjää. Euroopasta käyttäjiä löytyy esimerkiksi Isosta-Britanniasta vajaa 20 miljoonaa ja Saksasta noin 4 miljoonaa. Syy sovelluksen suosioon piilee yhteisössä. Omat hyllyt on mahdollista jakaa kaikkien nähtäville tai yksityisesti. Käyttäjät voivat kommentoida toistensa tavaroita ja hyllyjä tai he kuulua voivat ryhmiin, joita pitävät mielenkiintoisina, kuten ”Videopelit”, ”Ruoka” tai ”Miesten tyyli”. Jos omien mieltymysten mukaista ryhmää ei löydy, voi sen luoda itse.
Kuvakaappaus kahden eri käyttäjän hyllyistä Snupps-sovelluksessa. Toisessa teemana kengät ja toisessa sukat.
Snupps teki sovelluksen käyttämisen käyttäjilleen entistä hyödyllisemmäksi saadessaan Ebayn kumppaniksi. Nyt käyttäjät voivat listata hyllyillä olevat tuotteensa suoraan Ebayssa ja myydä ne eteenpäin. Ja näin pääsemme siihen, miksi yrittäjänä SINUN pitäisi käyttää Snuppsia.
Vaikka Snupps on perustettu jo vuonna 2011, se on silti vielä sovelluksena hyvin varhaisessa vaiheessa. Tällä hetkellä Snupps yrittää kerätä mahdollisimman paljon käyttäjiä ja ennen kaikkia sellaisia käyttäjiä, jotka ovat aktiivisia ja luovat sisältöä sovellukseen. Sovelluksen käyttö on ilmaista, mutta tulevaisuudessa sen kasvun hidastuessa ja käytön vakiintuessa monet ominaisuudet muuttuvat varmasti maksullisiksi ja yritysten mainosmahdollisuudet lisääntyvät. Yrittäjänä hyödyt Snupps-sovelluksen kasvuvaiheesta lisäämällä omien tuotteidesi näkyvyyttä ja myyntiä orgaanisesti eli toisin sanoen ilmaiseksi.
Watches-ryhmä Snuppsissa. Ryhmässä on yli 200 000 sovelluksen käyttäjää jäsenenä
Otetaan esimerkiksi vaikka kellomyyjä, joka erikoistuu Steampunk-henkisiin kelloihin. Perustamalla tilin ja ottamalla kuvan jokaisesta kellosta sovellukseen ja lisäämällä ne omalle ”Steampunk Watches” (tai mikä tahansa muu nimi) hyllylle pääsee jo hyvään alkuun. Snuppsista löytyy paljon erilaisia kelloihin keskittyviä ryhmiä, ja esimerkiksi ryhmässä ”Watches” on yli 200 000 jäsentä. Jokainen ryhmän jäsen näkee ryhmässä julkaistut kuvat tai hyllyt omassa syötteessään. Ryhmään voi kuka tahansa käyttäjä lisätä kuvia omista kelloistaan, tykätä tai kommentoida toisten kuvia. Yrittäjä voi lisätä kuvia omista tuotteistaan, jolloin niistä kiinnostuneet käyttäjät voivat siirtyä paremmin tarkastelemaan yrittäjän tuotteita ja hyllyjä. Jos kellot ovat käyttäjien makuun, voivat he ostaa ne Ebayn kautta tai jättää tarjouksen.
Toinen vaihtoehto on luoda omalle tuotekategorialleen ryhmä, kuten esimerkiksi ”Steampunk Watches”. Ryhmää voi jakaa muissa kellofanien ryhmissä ja kutsua jäseniksi muita Snuppsin käyttäjiä. Ryhmään voi lisäillä kuvia omasta hyllystään tai keskustella kelloista muiden käyttäjien kanssa sekä seurata trendejä, kuten millaisista kelloista käyttäjät ovat kiinnostuneet. Jos kellot ovat kiinnostavia ja sopivan hintaisia, käyttäjät etenevät hyllysi kautta Ebayhin ostamaan niitä. Yrittäjän täytyy vain vastata postituksesta.
Snupps on oivallinen sovellus yrittäjälle, joka haluaa luoda yhteisön tuotteensa ympärille. Perustamalla oman ryhmän, yrittäjä voi saada tuotteilleen tuhansia katselukertoja päivässä. Aivan vallankumouksellinen sovellus Snupps ei kuitenkaan ole. Käyttöliittymässä on paljon samaa kuin Pinterestissä ja eräs Youtubettaja kertoi Snuppsin olevan tavaroiden Instagram. Jotkut kuluttajat kuitenkin vannovat sen nimeen ja esimerkiksi kynsilakkaostosten tekeminen helpottuu, kun sovelluksesta näkyy kaikki aikaisemmin ostetut kynsilakkasävyt. Sovellus on myös ajoittain hidas ja buginen, mutta tähän laivaan on parempi hypätä ennen kuin sen suosio räjähtää ja kaikki ominaisuudet muutuvat yrittäjille maksulliseksi. Esimerkiksi useammalla tennareita myyvällä yksityisyrittäjällä on yli 100 tuhatta seuraajaa sovelluksessa. Etkö sinäkin haluaisi luoda oman yhteisösi ja tuoda tuotteesi satojen tuhansien ihmisten ruudulle?
Suosittuja käyttäjiä Snuppsissa. Puolalaisen Saran Fall Outfit -hyllyllä on lähes 3000 katsojaa kun taas Alex W.:tä seuraa yli 81 tuhatta käyttäjää. Miten se vaikuttaisi liiketoimintaasi, jos jokaisen tuotteesi näkisi 3000 ihmistä ilmaiseksi?
Keräsimme tärkeimmät asiat, joita kannattaa ottaa huomioon uusia sivuja hankkiessa. Voit itse peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.
Tilaa uutiskirjeemme ja saat kotisivujen ostajan oppaan ilmaiseksi