< Takaisin blogiin

23/04/2019

Tavoita enemmän paikallisia asiakkaita Google My Business:n avulla

Kuinka houkuttelet paikallisia asiakkaita luoksesi? Oli sinulla sitten asianajotoimisto, matkamuistomyymälä tai toimit päivystävänä sähkömiehenä, ilman asiakkaita ei ole myöskään liiketoimintaa. Google My Business voi kuitenkin antaa asiakasvirrallesi uutta vauhtia!

Google on tehnyt kuluttajien elämästä helppoa. Nälän tullessa tai tyhjän bensatankin yllättäessä Google näyttää lähistöllä sijaitsevat ravintolat tai huoltoasemat. 76% niistä ihmisistä, jotka tekevät Google-haun lähistöllään sijaitsevista liiketoimista, päätyy vierailemaan siellä saman päivän aikana. Näistä vierailevista ihmisistä 28% päätyy ostamaan jotakin Think with Googlen mukaan.

Kuvakaappaus Googlehausta hakusanoilla matkamuistomyymälä Helsinki.
Google tarjoaa tietoa erilaisista yrityksistä lähellä sinua. Tämän tiedon perusteella voit suunnatta matkamuistomyymälään, joka on lähinnä sinua, on saanut parhaat arvostelut tai on yhä auki.

Jos siis omistat matkamuistomyymälän Helsingin keskustassa ja 100 ihmistä käyttää Googlea löytääkseen lähistöllä olevat matkamuistomyymälät, heistä 76 voi astua juuri sinun ovestasi sisään. Tärkeää onkin siis, että yrityksesi tiedot Googlessa ovat oikein ja siellä on mahdollisimman paljon tietoa liiketoiminnastasi.

Tässä artikkelissa käymme läpi mikä on Google My Business ja mitä hyötyä siitä yrityksellesi on.

Google My Business – ilmainen työkalu

Ennen vanhaan yritykset mainostivat sanomalehdissä ja puhelinluetteloissa. Nykyään on mahdollista päästä kuluttajien ulottuville ihan ilmaiseksi, sillä Google haluaa tarjota parasta mahdollista tietoa käyttäjilleen. Sinun yritykselläsi on mahdollista näkyä aina, kun joku lähistöllä oleva hakee Googlesta palveluitasi.

Google My Business on työkalu, jossa sinä päätät mitä potentiaalisille asiakkaille näkyy. Mitä enemmän tietoa, sitä paremmin Google pystyy tarjoamaan yritystäsi käyttäjilleen.

Näin valjastat Google My Busineksen käyttöösi

Kun kirjoitat Googleen yrityksesi nimen, hakutulosten oikealle puolelle saattaa ilmestyä laatikko, jossa näkyy kuvia ja tietoja yrityksestä. Vaikka sinulla ei olisikaan Google My Business -tiliä vielä, saattaa tietoja silti näkyä, sillä käyttäjät voivat syöttää Googleen tietoja yrityksestäsi.

Google My Business näkymä kahvilasta
Etsiessäsi yritystä tai palvelua Googlesta, joskus oikeaan palkkiin ilmestyy infolaatikko yrityksestä. Tämän avulla Googlen käyttäjän on helpompi ymmärtää minkälainen yritys on kyseessä ja tehdä päätös sinne menemisestä.

Jos näet näet yritystäsi Googlettaessa laatikon, voit klikata kohdasta ”Omistatko tämän yrityksen?” ja vahvistaa yritys omaksesi.

Jos yritystäsi ei löydy ei löydy, mene Google My Business -aloitussivulle ja klikkaa Aloita Nyt.

Ensimmäisenä sinun tulee lisätä yrityksesi nimi. Se saattaa löytyä alasvetovalikosta. Sen jälkeen voit valita, että haluatko lisätä paikan, jossa asiakkaat voi vierailla, kuten kaupan tai toimiston. Jos olet esimerkiksi sähkömies, eikä sinulla ole toimistoa, paina ei. Sen jälkeen pääset lisäämään paikan, jossa asiakkaitasi palvelet tai fyysisen sijainnin.

Tämän jälkeen valitset yrityksellesi tai palveluillesi parhaiten sopivan luokan. Luokkia on yli 2000 joten valitse sellainen, joka mahdollisimman tarkasti kuvaa liiketoimintaasi. Luokkia voit lisätä myöhemmin enemmän ja niitä voi muuttaa.

Seuraavaksi sinun tulee valita mitä yhteystietoja haluat asiakkaiden näkevän. Vaihtoehtoina ovat puhelinnumero ja nettisivut. Tämän jälkeen klikkaat vain eteenpäin ja Google My Business -tilisi on luotu!

Katso videosta yksityisohjeet Google My Business -tilin luomiseen ja optimoimiseen!

Google My Business -tilin vahvistaminen

Jotta saat kaikki Google My Business -ominaisuudet käyttöösi, tulee sinun vahvistaa tilisi. Voit valita vahvistustavaksi postikortin, jolloin Google varmistaa, että yrityksesi todella sijaitsee siinä osoitteessa, jossa sanoit sen sijaitsevan. Postikortti saapuu viimeistään kahden viikon kuluttua vahvistamisesta ja siinä on ohjeet, miten vahvistaminen tapahtuu.

Päihitä kilpailijasi optimoimalla Google My Business -tilisi

NOP eli Nimi, Osoite, Puhelin

Näiden asetusten tulisi olla täsmälleen samanlaiset joka paikassa internetissä, sillä Google rankaisee huonommalla hakutuloksella, jos yhteneväisyydessä on puutteita. Tarkista siis, että yrityksesi nimi, osoite ja puhelinnumero on samanlainen kaikkialla. Esimerkiksi jo +358 lisääminen puhelinnumeron alkuun aiheuttaa epäyhteneväisyyttä, jos yrityksen kotisivuilla puhelinnumero on 040-alkuinen.

Arvostelut

Jos lähistölläsi toimii paljon kilpailijoitasi, nostat sijoitustasi suhteessa heihin, jos sinulla on enemmän ja parempia arvosteluita Googlen kautta. 90% kuluttajista lukee arvosteluita ennen ostopäätöstä. Sen takia on tärkeää tehdä arvostelun jättäminen asiakkaalle mahdollisimman helpoksi. Mitä helpompaa arvostelun jättäminen on, sitä useampi asiakas sen tekee.

Asiakkaat voivat jättää arvostelun yrityksestäsi Googlessa, kun he googlettavat yrityksesi ja näkevät tietolaatikon näytön oikeassa reunassa. Siellä on vaihtoehto ”jätä arvostelu”. Helpommaksi teet tämän asiakkaallesi, jos käytät työkalua nimeltään Grade Us. Sen avulla saat luotua linkin, jolla asiakkaat pääsevät suoraan arvostelemaan yrityksesi Googlessa.

Vieläkin helpommaksi kiireisille asiakkaille teet tämän siten, että käytät netistä löytyvää QR-generaattoria ja tulostat QR-koodin asiakkaan näkyville liiketiloihisi. Ota huomioon kuitenkin, että haluat arvosteluja vain asiakkailta, joiden kokemus yrityksestäsi on positiivinen. Tällöin ei ehkä kannata printata arvostelulinkkiä jokaiselle seinälle, vaan on ehkä sopivaa sujauttaa hyväntuulisille asiakkaille käyntikortti (josta koodi tai linkki löytyy) tai pyytää arvostelua suoraan kasvokkain. Muista myös vastata asiakkaiden arvosteluihin, olivat ne sitten negatiivisia tai positiivisia.

Kysymykset ja vastaukset

Googlen avulla asiakkaat, jotka suunnittelevat käyntiä liikkeessäsi, voivat jättää kysymyksiä sinulle. On tärkeää, että vastaat kysymyksiin nopeasti, oli kyseessä sitten aukioloajat juhlapyhinä tai ruokalistan paikkaansa pitävyys.

Kuvat ja videot

Mitä enemmän hyviä kuvia ja videoita liiketiloistasi on, sitä paremmin Google sinua palkitsee. Synupin artikkelin mukaan yritys, jolla on kuvia Googlessa on kaksi kertaa uskottavampi kuin yritys, jolla ei ole kuvia. Kuvallista yritystä myös klikataan 35% useammin. Voit lisätä Googleen kuvia esimerkiksi asiakastiloista, hinnastosta, tuotteista ja logosta.

Aukioloajat

Voit lisätä Googleen yrityksesi aukioloajat. Tämä auttaa Googlen käyttäjiä siten, että Google kertoo onko paikka vielä auki vai suljetaanko se pian, kun potentiaalinen asiakas etsii sitä.

Viestit

Google My Businessin avulla saat suoran yhteyden potentiaalisiin asiakkaisiisi. Jos otat käyttöösi Google My Business Viestit, asiakkaasi voi laittaa sinulle viestiä, jos eivät löydä jotain tietoa esimerkiksi yrityksesi nettisivuilta.

Kuulostaako turhalta? Voihan asiakkaat soittaa, jos on jotain asiaa. Tosiasia on kuitenkin se, että 90% asiakkaistasi ottaa mielummin yhteyttä viestitse kuin soittamalla. Moni potentiaalinen asiakas voi jättää soittamatta, jos se on ainoa keino selvittää mieltä askarruttava asia, kuten jonkin tuotteen saatavuus myymälässä.

Lopuksi

Google My Business on uskomaton työkalu, jonka avulla voit saada lisää asiakkaita, pystyt kommunikoimaan asiakkaiden kanssa ja sitouttaa heitä, voit esitellä yritystäsi ja tehdä asiakkaalle kaikin puolin helpoksi tulla luoksesi.

Kaiken tämän lisäksi, Google My Business on ilmainen eikä sen käyttöönottamisessa mene pitkään. Jos kuitenkin haluat apua paikallisten asiakkaiden houkuttelemisessa, ota yhteyttä! Keksimme varmasti tavan, jolla erotut kilpailijoistasi.

Oletko hankkimassa yrityksellesi kotisivuja?

Keräsimme tärkeimmät asiat, joita kannattaa ottaa huomioon uusia sivuja hankkiessa. Voit itse peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.

Tilaa uutiskirjeemme ja saat kotisivujen ostajan oppaan ilmaiseksi