04/06/2017
Tässä blogipostauksessa keskitymme esitykseen tai pikemminkin pienimuotoiseen koulutukseen, jonka pidimme alun perin Länsi-Helsingin Yrittäjien kokouksessa. Esityksen tavoitteena on kertoa yrittäjille, jotka eivät välttämättä ole koskaan aiemmin tehneet digitaalista mainontaa, että digimarkkinoinnin aloittamiseksi ei tarvita suuria investointeja – ei ajallisia eikä myöskään taloudellisia.
Yrittäjille pitämässämme esityksessä keskitytään siihen, että digimarkkinoinnin voi aloittaa pienessä mittakaavassa, pikkurahalla ja lyhyessä ajassa. Alkuun pääsee vähäisillä resursseilla ja miltei olemattomalla vaivannäöllä. Hyvien tulosten ja positiivisten vaikutusten saavuttaminen on mahdollista käyttämällä digimainontaan vartti, todellakin vain 15 minuuttia, päivässä.
Esityksessämme keskitytään yrittäjiin, joilla resurssit ovat pienet ja jotka ovat pääasiassa yksinyrittäjiä. Olennaista on luoda sisältöä, markkinoida sisältöä ja ennen kaikkea keskittyä siihen, että tuodaan hyötyä ja lisäarvoa asiakkaalle. Kun peruspalikat ovat kohdallaan, tällöin verkkosivuja osaavat arvostaa myös Google ja muut Internetin hakukoneet.
Tulokselliseen Internet-markkinointiin paneutuvassa esityksessä on pureuduttu pienyrittäjän haasteisiin markkinoinnissa, Internet-markkinoinnin aloittamiseen itse pikkubudjetilla, hyvien nettisivujen perusasioihin ja omien nettisivujen markkinointiin sekä sisällön jakamiseen ja ”boostaamiseen” sosiaalisessa mediassa. Lisäksi löytyy muutakin hyödyllistä informaatiota.
Kiitelty ja vahvasti positiivista palautetta saamamme esitys on jaossa SlideShare-palvelussa ja kaikkien kiinnostuneiden vapaasti katsottavissa. Tulemme jatkossa järjestämään lisää tähän aihepiiriin liittyviä workshopeja, kursseja ja koulutuksia.
Jos haluat kuulla lisää tuloksellisesta Internet-markkinoinnista, ota yhteyttä, sillä tulemme mielellämme kertomaan aiheesta ja kouluttamaan isommankin yrittäjäporukan.
Keräsimme tärkeimmät asiat, joita kannattaa ottaa huomioon uusia sivuja hankkiessa. Voit itse peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.
Tilaa uutiskirjeemme ja saat kotisivujen ostajan oppaan ilmaiseksi