Google Tag Manager webinaarin aiheena x.x.2018 klo 09-10

Totuttuun tapaan nettisivustolla on ollut Google Analytics -koodi, Google Analytics -konversioseuranta, Facebook-pikseli ja Facebookin konversioseuranta. Tällaista yhdistelmää on ollut vaikeaa hallita. Pahimmassa tapauksessa asiakas on halunnut kokeilla vielä Pinterest-mainontaa ja integroida siihen konversioseurannan, mikä on ollut monimutkaista, koska koodia täytyy lisätä sivustolle – siis ikään kuin sivuston sisälle. Todennäköisesti tämä on edellyttänyt sivuston teeman lähdekoodin muokkaamista. Mikä pahinta, tämä ei useinkaan ole riittänyt vaan Pinterest-koodin lisäksi konversiosivulle (esimerkiksi kiitossivu) on täytynyt laittaa lisäparametreja. Kuten arvata saattaa, tämä on ollut suoraan sanottuna hirveän hankalaa. Helposti homma on tuntunut mahdottomalta, koska analytiikkapalveluita tuntuu tulevan koko ajan vain lisää ja lisää.

About webinar

Totuttuun tapaan nettisivustolla on ollut Google Analytics -koodi, Google Analytics -konversioseuranta, Facebook-pikseli ja Facebookin konversioseuranta. Tällaista yhdistelmää on ollut vaikeaa hallita. Pahimmassa tapauksessa asiakas on halunnut kokeilla vielä Pinterest-mainontaa ja integroida siihen konversioseurannan, mikä on ollut monimutkaista, koska koodia täytyy lisätä sivustolle – siis ikään kuin sivuston sisälle. Todennäköisesti tämä on edellyttänyt sivuston teeman lähdekoodin muokkaamista. Mikä pahinta, tämä ei useinkaan ole riittänyt vaan Pinterest-koodin lisäksi konversiosivulle (esimerkiksi kiitossivu) on täytynyt laittaa lisäparametreja. Kuten arvata saattaa, tämä on ollut suoraan sanottuna hirveän hankalaa. Helposti homma on tuntunut mahdottomalta, koska analytiikkapalveluita tuntuu tulevan koko ajan vain lisää ja lisää.

Erilaisten järjestelmien koodien aiheuttaman sillisalaatin ja monimutkaisen vyyhdin välttämiseksi kannattaa hyödyntää Google Tag Manageria. Se on Googlen ilmainen työkalu, jonka avulla sivustolle voi lisätä yhden koodin. Kun koodi on kerran lisätty, tagit ovat hallittavissa Google Tag Managerilla. Ilman lisätyötä sivustolle voi lisätä vaikkapa Facebook-pikselin koodin. Sen jälkeen, kun Google Tag Manager on asennettu, siihen voi helposti lisätä muidenkin palveluntarjoajien kuin Googlen analytiikkatyökalujen koodeja.

Google Tag Managerilla on helpompaa hallita useita sivustoja ja alidomaineita. Google Tag Manager on todella hyvä, jos yrityksellä on useita nettisivustoja, joita tulee ylläpitää. Jos tulee tarve lisätä jokin lyhyt koodinpätkä – esimerkiksi uuden maksullisen mainonnan alustan käyttöönoton yhteydessä – yritykselle voidaan joksikin aikaa myöntää oikeudet Google Tag Manageriin, jolloin yritys voi itse käydä asentamassa tarvittavia koodeja sivustolle. Olennaista tässä on se, että pääsyä sivuston lähdekoodiin ei tarvitse antaa vaan pääsyoikeus vain ja ainoastaan Google Tag Manageriin riittää.

Siitäkin huolimatta, että Google Tag Manager on suunniteltu niin joustavaksi ja helposti isoihinkin verkkosivustoihin skaalautuvaksi, Google Tag Manager on yhä monille täysin tuntematon ja vieras työkalu. Monet ovat kyllä tottuneet käyttämään Google Analyticsia ja tietävät, että sen toimimaan saadakseen sivustolle on lisättävä Google Analytics -koodinpätkä, minkä jälkeen sivuston kävijätiedot ovat seurattavissa. Google Tag Managerin käyttö ei ole ihan yhtä yksinkertaista.

Jos käytetään Google Tag Manageria ja halutaan käyttöön Google Analytics, Google Tag Managerin käyttöönoton jälkeen sitä käyttäen täytyy lisätä Google Analytics -koodi. Onneksi sekä Google Tag Manager että Google Analytics ovat molemmat Googlen työkaluja, joten ne toimivat hyvin yhteen ja niiden yhteensopimattomuuden kanssa ei aiheudu ongelmia.

Jos nettisivustolle on jo laitettu esimerkiksi Facebook-pikseli tai vanhalla tavalla Google Analytics, Google Tag Managerin käyttöön siirryttäessä ne on määritettävä uudelleen Google Tag Managerilla. Taginhallintajärjestelmä Google Tag Manageriin siirtyminen on kuitenkin emeään kuin suotavaa, jos tavoitteena on tehdä analytiikkapalveluiden käyttäminen ja hyödyntäminen mahdollisimman helpoksi. Alkutoimenpiteiden jälkeen Google Tag Managerin käyttö helpottaa asioita tuntuvasti.

Analytiikkapalveluiden koodien lisäämisen ohella myös niiden poistaminen ja väliaikainen pois päältä ottaminen käyvät kätevästi Google Tag Managerilla. Muitakin hyviä puolia löytyy. Esimerkiksi sivuston latausnopeuteen Google Tag Managerin käyttö voi vaikuttaa positiivisesti eli latausaikaa lyhentäen, jos sivuilla käytetään runsaasti analytiikkasoftaa. Tämä selittyy sillä, että Google Tag Manager on optimoitu lataamaan monta analytiikkasysteemiä, joten siitä saattaa hyvinkin olla apua verkkosivuston latausnopeuteen.

LumoLinkin webinaarissa keskiviikkona x.x.2018 klo 09:00-10:00 käydään läpi Google Tag Manageria ja sitä, mihin taginhallintajärjestelmää käytetään, kenelle se voi olla hyödyllinen, miten se otetaan käyttöön ja miten sitä käytetään. Webinaarin aluksi paneudutaan teoriaan eli juurikin siihen, mikä Google Tag Manager on, mitä sillä tehdään ja mitä hyötyä siitä on. Erikseen katsotaan, miten Google Tag Managerin käyttöönotto todellisuudessa tapahtuu. Käytännössä webinaarin kuluessa luodaan ilmainen tili Google Tag Manageria varten, luodaan uusi tagi nettisivua varten, lisätään Google Analytics ja Facebook-pikseli sekä säädetään konversioseuranta.

Webinaarissa on perinteiseen tapaan teoriaa, sitten käytäntöä ja lopuksi aikaa kysymyksille. Webinaari on varsin antoisa kaikille, jotka vastaavat sähköisestä markkinoinnista, ostavat sähköisen markkinoinnin palveluita tai hoitavat yrityksessä analytiikkaan liittyviä asioita. Webinaari sopii kaikille, jotka ovat joskus mahdollisesti kuulleet Google Tag Managerista, mutta eivät välttämättä tiedä, mikä se on, mitä hyötyä siitä on ja millainen sen toimintatapa on.

Rekisteröidy webinaariin ja tule yhdessä LumoLinkin kanssa oppimaan Google Tag Managerista keskiviikkona x.x.2018 klo 09:00-10:00. Webinaari kestää tunnin verran ja se on täysin maksuton.

Oletko hankkimassa yrityksellesi kotisivuja?

Keräsimme tärkeimmät asiat, joita kannattaa ottaa huomioon uusia sivuja hankkiessa. Voit itse peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.

Tilaa uutiskirjeemme ja saat kotisivujen ostajan oppaan ilmaiseksi