17/06/2019
LumoLink Digitalin toimitusjohtaja Artem Daniliants kävi Ukrainassa Eurooppalaisen hankkeen myötä, jossa tavoitteena on tuoda asiantuntevia ihmisiä ympäri Eurooppaa kouluttamaan ukrainalaisia yrityksiä. Artem avasi yrittäjille, miten kansainvälistyminen voi olla helppoa ja koko maailma voi toimia yrityksen markkinapaikkana internetin välityksellä.
Ennen kansainvälistyminen oli riskialtista ja rahaa vievää puuhaa, sillä ensimmäiseksi piti perustaa toimisto ulkomaille ja palkata sinne paikallista väkeä. Nykyään kansainvälistyminen voi tapahtua muutamalla hiiren painauksella ja tuotteesi on koko maailman saatavilla.
Tässä artikkelissa käsitellään verkon avulla kansainvälistymistä niin kuluttaja- kuin yrittäjämarkkinoinninkin kannalta. Jos haluat nähdä alkuperäisen esityksen, selaa tämän artikkelin loppuun.
Yritysten välisessä kaupankäynnissä kaikkein tärkeintä on olla uskottava ja luotettava. Jos yritys antaa itsestään huonon tai epäluotettavan mielikuvan, käännyttää se samantien pois potentiaalisia asiakkaita. On tärkeää vaikuttaa luotettavalta, tapasit asiakkaita sitten kasvokkain tai verkon välityksellä.
Nettisivut ovat yrityksen digitaalinen käyntikortti ja on tärkeää, että ne jättävät lähtemättömän vaikutuksen. Jos potentiaalinen kauppakumppanisi ojentaa sinulle kotiprintterillä tulostetun haalean käyntikortin, jääkö sinulle hänestä ammattimainen kuva?
Nettisivujesi avulla voit myydä kellon ympäri, olit itse sitten missä päin maailmaa tahansa. Sen takia nettisivut ovat täysin väärä paikka säästää. Huomioithan seuraavat asiat luodessasi nettisivuja, joiden tarkoitus on tavoittaa ihmisiä kansainvälisesti:
Vaikka tarkoituksesi ei olisi aloittaa kansainvälistä myyntiä heti, kannattaa mahdollisuus ottaa huomioon jo nettisivuja luodessa. Yksikielistä sivustoa voi olla hankalaa alkaa mukauttamaan monikieliseksi, kun taas muun kielistä sisältöä on helppo lisätä esimerkiksi WordPress-sivustolle, jonne on alunperin monikielisyyslisäosa aktivoitu.
Tiesitkö, että yli puolet kaikista Google-hauista tehdään kännykällä? On tärkeää siis, että nettisivusi toimii yhtä hyvin niin puhelimella kuin pöytäkoneellakin selatessa. Jos haluat testata sivustosi mobiiliresponsiivisuutta, voit käyttää siihen Googlen ilmaista työkalua.
Näyttävällä mutta yksinkertaisella designilla saat ohjaittua kävijän konvertoitumaan sivustollasi. Navigoinnin, eli eri sivuille löytymisen tulisi myös hoitua helposti ja tuotteet ja palvelut täytyy olla selkeästi esillä.
Yhteistietojen löytyminen luo luotettavuutta, mutta samalla nopeuttaa kaupankäyntiä, kun asiakkaan ei tarvitse pohtia asioita itsekseen. Siksi on tärkeää myös tarjota mahdollisimman paljon tietoa yrityksestä. Tämä on suotuisaa myls hakukoneiden kannalta.
Jos yritykselläsi ei ole vielä nettisivuja, kannattaa sille ehdottomasti perustaa LinkedIn-sivu. LinkedIn sijoittuu hyvin Googlen hakukoneessa, joten jos joku hakee yritystäsi Googlen kautta, mutta nettisivuja ei vielä ole, voi potentiaaliset asiakkaat ohjata yrityksen LinkedIn-sivulle.
Yrityksen nettisivuston ollessa uusi helpoin tapa lisätä uskottavuutta on kirjoittaa jo tehdyistä projekteista sekä listata yhteistyökumppanit tai pyytää suosituksia vanhoilta asiakkailta. Esimerkiksi LumoLink on Google Ads -yhteistyökumppani. Kaikkihan tuntevat Googlen, joten yrityksessä, joka on päässyt Googlen yhteistyökumppaniksi täytyy olla jotain hyvää.
Suositukset vanhoilta asiakkailta luo myös luottamusta, mutta vielä parempi keino on kirjoittaa case studyja. Case study on yleensä artikkeli, jossa on kirjoitettu jonkin asiakasprojektin kulusta ja tuloksista. Case studyissa pystytään helposti tuomaan yrityksen erityisosaamista esille ja kertoa, miksi juuri meidän yritys oli paras suorittamaan tämän projektin. LumoLinkin case studyt voit käydä katsomassa täältä.
Jos nettisivuilla ei näy yhdenkään tiimin jäsenen kasvoja, saattaa kävijät luulla, että kyseessä on huijaussivusto. On olemassa maita, joissa tapahtuu muita enemmän huijauksia ja varsinkaan tällaisista maista kotoisin olevat liiketoiminnat eivät osta kasvottomilta sivuilta mitään. Suomalaisen y-tunnuksen omaavat nettisivut ovat lähes poikkeuksetta rehellisiä, mutta tämä ei välttämättä riitä vakuuttamaan ulkomaalaisia asiakkaita.
Kasvojen lisäksi yhteystiedot ja nimet ovat tärkeitä sekä linkki LinkedIn-profiiliin. Sen avulla potentiaaliset asiakkaat voivat nähdä, onko teillä esimerkiksi yhteisiä kontakteja.
Harva yritys miettii, miksi juuri se on paras tuottamaan tietyn palvelun tai myymään tietyn tuotteen. Tämä syy pitäisi kuitenkin olla se tiedonmuru, jonka ympärille koko nettisivut luodaan. Kysy nykyisiltä asiakkailtasi, miksi he ovat valinneet juuri sinun yrityksesi ja koita tuoda näitä piirteitä esiin sivustollasi.
Suomalainen yritys on yleensä äärimmäisen luotettava. Se on yksi piirre, mitä kannattaa käyttää hyväksi varsinkin kansainvälisessä kaupassa, sillä Suomella on hyvä maine myös muualla maailmassa.
Muista myös kertoa kaikki yrityksen perusasiat, kuten milloin se on perustettu ja miksi, sillä yrityksen tarina luo yhä enemmän luotettavuuden tunnetta.
Jos tavoitteenasi on houkutella paikallisia asiakkaita, kannattaa ottaa käyttöön ilmainen Google My Business -sivu. Sen avulla ihmiset, jotka etsivät palveluitasi ja tuotteitasi lähistöllä löytävät liikkeeseesi. Jos sinun yritystäsi ei löydy Googlesta tai tiedot ja arvostelut ovat huonoja, saattaa asiakkaat mennä suoraan kilpailijasi luokse.
LinkedIn-mainokset ovat äärimmäisen tehokkaita niiden ainutlaatuisen kohdennuksen takia. Jos myyt vaikka kokoustekniikkaa, voit kohdentaa mainontasi esimerkiksi tietyn kokoisten yritysten tekniikkavastaaville. Voit myös suodattaa eri kokoisia yrityksiä, eri maanosia ja esimerkiksi erilaisia työnimikkeitä omaavia henkilöitä.
Toinen erittäin kustannustehokas markkinointikanava on Google Adwords. Sen avulla pääset näyttämään mainostasi juuri silloin, kun Googlen käyttäjä hakee tuotteitasi tai palveluitasi. Google Adwordsin avulla voit aloittaa pienesti, sillä maksat vain kun joku klikkaa mainostasi. Taitavalla optimoinnilla saat myös klikkihintaa pienemmäksi ja mainoksesi näkymään yhä useammin.
Hakukoneoptimointi ajaa sivustollesi ilmaiseksi kävijöitä ja saa Adwords-mainokset näkymään useammin. Ihmiset luottavat hyvin pitkälti Googlen orgaanisiin tuloksiin ja Googlen ensimmäistä tulosta pidetäänkin parhaana. Hakukoneoptimointi koostuu sadoista eri elementeistä ja siihen vaikuttaa esimerkiksi sivuston otsikot, kuvatekstit, kuvaukset, kuten myös sivuston latautumisnopeus, suojaus ja mobiiliresponsiivisuus.
Useilla yrityksillä on jo sähköpostilista, mutta sitä ei käytetä hyödyksi markkinoinnissa. Sähköpostimarkkinointi on paras tapa pitää yhteyttä asiakkaisiin, sillä jos sivustosi kaatuisi tai esimerkiksi some-tilisi suljettaisiin, pystyt silti saamaan yhteyden asiakkaisiisi. Sähköpostimarkkinointi tulee kuitenkin olla hyvin hienovaraista, sillä et halua päätyä roskapostilistalle. Tämän takia ei tule lähettää usein ”osta sitä ja osta tätä” sähköposteja vaan mieluumminkin asiakkaalle hyödyllistä ja relevanttia tietoa. Varsinkin isoilla firmoilla hankintapäätösten tekeminen kestää ja sen takia on hyvä muistuttaa jatkuvasti olemassa olevia asiakkaita.
Parhaiten liidejä kerääntyy optimoiduilta laskeutumissivuilta. Laskeutumissivu on yksinkertainen sivu, joka keskittyy vain yhteen tuotteeseen tai palveluun. Asiakkaat ohjataan laskeutumissivulle maksetun mainonnan kautta. Laskeutumissivu on niin riisuttu, että sillä vierailija ei voi harhautua lukemaan tietoa muista tuotteista tai yrityksestä. Yhdellä sivustolla on kaikki tieto, mitä asiakas tuotteesta tarvitsee ja sen jälkeen hän joko konvertoituu tai lähtee sivulta. Laskeutumissivulle kannattaa jättää joku täky eli liidimagneetti, jonka asiakkaat voivat ladata yhteystietojansa vastaan.
Jos ohjaat asiakkaita laskeutumissivun sijaan yrityksesi kotisivuille, huomaat suuren pudotuksen konversioprosentissa. Vierailijat harhautuu ja häiriintyy kaikesta tiedosta ja poistuvat sivulta konvertoitumatta.
Tarinoiden voima on suuri kuluttajakaupassa. Sen takia on tärkeää kertoa yrityksesi tarina. Miksi juuri sinun yrityksesi on paras ja miksi kuluttajien pitäisi ostaa juuri sinulta? Jos tarinasi tekee sinusta erityisen, ihmiset haluavat seurata sinua luonnostaan ja markkinointikulut pienenevät. Jos taas olet kovin tavanomainen, saat huomiota ainoastaan maksetulla mainonnalla. Kun tuotteesi tai palvelusi kuvastaa juuri sinua, on helpompi löytää samanmielisiä ihmisiä ja kohdistaa mainontaa juuri heille.
Jos yrityksesi myy tuotteita verkon välityksellä, sinulla on useita eri vaihtoehtoja myyntipaikan sekä asiakkaiden tavoittelun suhteen. Sinun tulee ensin päättää, missä haluat myydä tuotteita ja sen jälkeen kuka hoitaa tilauksen prosessoimisen.
Jos päätät myydä tuotteitasi oman verkkokaupan kautta, pystyt aloittamaan sen helposti. Tilaukset ja rahaliikenne toimii verkkokauppasi kautta ja sinä olet vastuussa näiden toimimisesta. Tämä on helpoin tapa jos haluat aloittaa heti, mutta verkkokaupan markkinointi on hankalaa, koska kilpailijoita on alalla paljon.
Jos sinulla ei kuitenkaan ole verkkokauppaa, etkä halua sellaista perustaa, voit mennä valmiille kauppapaikalle, kuten Amazoniin. Amazonilla on jo valmiiksi satoja miljoonia kuukausittaisia asiakkaita, joten tuotteesi huomataan todennäköisesti helpommin. Kauppapaikkojen huonot puolet yleensä ovat ne, että joudut todennäköisesti markkinoimaan tuotettasi saadaksesi myyntiä ja maksamaan kauppapaikalle komission jokaisesta myymästäsi tuotteesta. Kauppapaikka kuitenkin huolehtii muun muassa asiakaspalvelusta ja rahaliikenteestä.
Kun olet valinnut haluatko myydä tuotteitasi kauppapaikalla tai omasta verkkokaupastasi tulee sinun pohtia logistiikkaa. Voit toki lähettää tuotteet itse, jolloin asiakkaasi vastaa tulli- ja veromaksuista. Itse postittamisen haittapuolet ovat pitkät lähetysajat ja kalliit maksut, hankalat maksut sekä epävarmat kuljetukset.
Toinen vaihtoehto on antaa kauppapaikan hoitaa tuotteiden kuljetuksen, jolloin tuotteet saapuvat nopeasti perille ja palautukset sujuvat yksinkertaisesti. Sinulle koituu kuitenkin kuluja tuotteiden varastoimisesta, mutta et esimerkiksi maksa komissioita tuotteista, jotka säilytetään kauppapaikan varastossa, mutta myit oman verkkokauppasi kautta. Joudut mahdollisesti kuitenkin pähkäilemään maakohtaisten arvonlisäverojen kanssa.
Kauppapaikat, kuten Amazon, on nopein tapa aloittaa myynti, sillä siellä on valmiiksi liikennettä ja ihmisiä, jotka etsivät juuri sinun tuotteitasi. Kauppapaikoilla on erilaisia markkinointikeinoja, joilla saat omille tuotteillesi näkyvyyttä.
Jos et kuitenkaan aio myydä kauppapaikan kautta, kannattaa harkita Google Adwordsia ja Facebook-mainontaa. Google Adwordsin avulla on helppoa päästä näkyville juuri silloin, kuin joku etsii tuotteitasi Googlen kautta. Google Adwordsilla ei ole minibudjettia, joten sinun on helppoa aloittaa mainonta pienestä. Facebook on myös erittäin tehokas markkinointi kanava sen tarkan kohdennuksen vuoksi. Riippuen tuotteestasi ja brändistäsi kannattaa myös harkita mainontaa Instagramissa, Youtubessa ja Pinterestissä.
Hakukoneoptimoinnin avulla voit ajaa asiakkaita ilmaiseksi verkkokauppaasi. Sen avulla verkkosivusi nousee Google-hauissa. Hakukoneoptimointi on tärkeää, mutta se on myös erittäin kilpailtu ala, joten voi olla hyvin haastavaa ja aikaa vievää päästä Googlen kärkikahinoihin, ellei sinulla ole pieni markkinarako.
Suomessa affiliate marketing on äärimmäisen vähän käytetty markkinoinnin muoto, mutta se on hyvin tehokasta. Käytännössä affiliate marketing tarkoittaa sitä, että maksat muille komission tuotteesi promoamisesta, jos he tuovat lisää myyntiä. Affiliate marketingiin valittava tuotteella täytyy olla hyvä kate, jotta voit maksaa myydyistä tuotteista komission.
Hyvä verkkosivusto luo uskottavuutta. Sen täytyy olla mobiiliresponsiivinen, helppokäyttöinen ja selkeä. Tuotteiden hintojen lisäksi informaatio yrityksestä sekä yhteystiedot tulee löytyä helposti. Jos kyseessä on verkkokauppa, tulee ostaminen olla asiakkaalle mahdollisimman helppoa ja kansainväliset maksu tapahtumat tulee onnistua.
Muista tehdä asiakkaaseesi vaikutus! Jos yrityksesi tekee aina parhaansa asiakkaan auttamiseen, on helposti tavoitettavissa tai palauttaa rahat helposti, antavat asiakkaat helpommin anteeksi jos virheitä sattuu. He myös palaavat kauppaasi, koska olet rehellinen mutta myös valmis tekemään asioita asiakkaidesi eteen.
Verkkosivulta tulisi löytyä myös selkeät ohjeet palauttamiselle sekä muiden asiakkaiden jättämät arvostelut tuotteesta.
Tässä artikkelissa käytiin läpi vähän kaikkea hieman. Ehkä tärkeimmäksi asiaksi nousi kuitenkin luottamuksen tärkeys niin kuluttaja- kuin yrityskaupassakin. Jos sinä olisit kaivannut syväluotaavampaa artikkelia mistä tahansa tässä artikkelissa sivutusta aiheesta, jätä kommentti! Haluamme kirjoittaa aiheista, jotka kiinnostavat juuri sinua.
Jos sinua kiinnostaa kansainvälistää yrityksesi toimintaa, ota yhteyttä! Olemme auttaneet useita yrityksiä menestymään esimerkiksi Amazonissa tai perustamaan kansainvälisiä verkkokauppoja.
Alta voit katsella esityksen kokonaisuudessaan.
Voit myös ladata esityksen PDF-muodossa klikkaamalla tätä linkkiä.
Keräsimme tärkeimmät asiat, joita kannattaa ottaa huomioon uusia sivuja hankkiessa. Voit itse peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.
Tilaa uutiskirjeemme ja saat kotisivujen ostajan oppaan ilmaiseksi